fbpx

Annamme puhelimellesi uuden elämän digitaalisen osallisuuden kasvattamiseksi Afrikassa

Kestämättömään elämäntyyliimme kyllästyneinä haluamme kantaa kortemme kekoon ja olla mukana luomassa ympäristöämme kunnioittavaan liiketoimintaan perustuvaa ekosysteemiä. Uskomme bisnekseen ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin edistäjänä. Ei niiden kustannuksella.

Vain noin 10% puhelimista päätyy kierrätykseen tänä päivänä. Syynä tähän on usein se, että hankimme uuden puhelimen vielä hyvin toimivan tilalle. Vanha käytetty puhelin päätyy usein pöytälaatikkoon pölyyntymään. Samaan aikaan vain noin puolet Afrikan maissa asuvista ihmisistä omistaa älypuhelimen. Osuus toki vaihtelee suurestikin maasta maahan, eikä tarkoituksemme ole yleistää 54 maan maanosaa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Tähän epätasapainoon Euroopan ja Afrikan maiden välillä haluamme puuttua ja vaikuttaa. 

Ratkaisumme tilanteeseen on kunnostaa pöytälaatikoissa tilaa vievät hyvälaatuiset älypuhelimet, ja antaa Afrikkalaisille naisyrittäjille mahdollisuus päästä osalliseksi digitalisaatiosta sekä sen tuomia hyödyistä. Tie informaatioyhteiskunnaksi voi aueta vain sen yksilöiden ja yhteisöjen voimaantumisen kautta. Tällä hetkellä teemme yhteistyötä eri toimijoiden kanssa Kamerunissa, Nigeriassa, Ruandassa ja Sambiassa sekä pian myös Zimbabwessa.

Älypuhelintilastoja
African woman connected to the internet with a phone

Afrikassa älypuhelin on usein ensisijainen netinkäyttöväline. Meidän kauttamme kumppaniorganisaatioihimme kytköksissä olevat naisyrittäjät voivat saada käyttöönsä kunnostetun älypuhelimen takuulla varustettuna edullista kuukausimaksua vastaan. Asiakkaamme ovat esimerkiksi ompelijoita, hedelmä- ja vihanneskauppiaita sekä kampaajia. Älypuhelimen avulla he pääsevät opiskelemaan tärkeitä taitoja, kehittämään bisnestään sekä lukemaan mm. tärkeää terveydenhuoltoon liittyvää sisältöä. 

Palvelumme pohjautuu edulliseen kuukausimaksuun, joka tarvittaessa joustaa asiakkaan elämäntilanteen mukaan. Palveluumme kuuluu myös tekninen tuki sekä väärinkäytön estävä ohjelmisto.

Luottamukseen perustuvaa yhteistyötä paikalliset kumppanit edellä

Teemme yhteistyötä perinteikkäiden ja jo olemassa olevien lainarinkien kanssa, koska haluamme tehdä tehokasta mutta kulttuurisensitiivistä työtä paikallisten yhteisöjen voimaannuttamiseksi. Lähetämme kunnostetut puhelimet lainarinkien vastuuhenkilöille, jotka huolehtivat leasing-palvelumme sujuvuudesta. Asiakkaamme valitaan pienimuotoisen liiketoimintasuunnitelman perusteella, ja suunnitelman on tarkoitus auttaa myös asiakasta takaisinmaksun kanssa.

 

Maaseudulla ihmiset työskentelevät pääasiassa alhaisen sosiaaliturvan epävirallisella sektorilla. Sosiaaliturvaa tuovat järjestäytyneet paikallisyhteisöt, joille jokainen jäsen antaa kuukausittain sovitun summan tuloistaan. Kerätyllä potilla voidaan rahoittaa yhteisön jäsenten isompia hankintoja tai esimerkiksi talonrakennusurakoita. Yhteisöt tarjoavat jäsenilleen myös lainoja ilman mikrolainoihin usein yhdistettyjä suhteettoman suuria korkoja. Systeemi perustuu luottamukseen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen, jotka ovat iso osa useita kulttuureita Afrikassa. Vaikeina aikoina - erityisesti nyt koronapandemian aikaan - nämä yhteisöt tarjoavat jäsenilleen taloudellisen tuen lisäksi myös emotionaalista tukea.